Maisema( ilma)sta

Maisema, landskap, landscape, Landschaft, paysage, paesaggio.. sama käsite viittaa monissa eri kielissä maahan. Maiseman perusrunko rakentuu maaperän ja korkeuserojen vaihteluista sekä niiden vuorovaikutuksesta vesistöjen, elollisen luonnon ja kulttuuriympäristön kanssa. Maisema mielletään ennen kaikkea näkymänä, mutta näkymä on vain osa maisemakuvaa, maiseman visuaalista ilmiasua, johon on periaatteessa ääretön määrä näkymiä. Maisemaa voidaan havannoida muidenkin aistien avulla: puhutaan esimerkiksi äänimaisemasta. Erityisesti silloin voidaan huomata, että maisema ei ole staattinen vaan jatkuvasti muutoksessa oleva kokonaisuus. Maisemakuvan välityksellä yksilölle tai yhteisölle muodostuu maisemamielikuva, käsitys paikan identiteetistä. Maisemalla viitataan tiettyyn paikkaan tai tietyn tyyppisiin paikkoihin, mutta maisemalle ei yleensä määritellä tarkkoja rajoja. Maisemasta voidaan myös yrittää rajata jossain määrin yhtenäisiä maisema-alueita, mutta niiden rajaukset voidaan aina kyseenalaistaa.

Suomalaisen maiseman tunnistettavimpia piirteitä ovat maaston suhteellinen tasaisuus, soistuneisuus, järvisyys ja metsäisyys. Suurin osa Suomesta muistuttaa tätä kuvausta, mutta pinta-alaltaan suurehkona ja pitkänä maana Suomessa on selvästi erilaisia maisemia: esimerkiksi Tunturi-Lappi poikkeaa mittakaavaltaan huomattavasti Etelä-Suomen pienipiirteisestä saaristosta. Ihminen on toimillaan jättänyt maisemaan kauas näkyvät jäljet, kuten maatalousalueet, yhdyskuntarakenteen ja infrastruktuurin. Tosin useisiin muihin maihin verrattuna luonnontilaisen kaltainen maisema on silti hallitseva.

Maisemaa Helsingin seudun metropolialueelta: Sipoonkorpi.

Maaston tasaisuuden lisäksi metsäisyys rajoittaa näkymiä. Suurten vesistöjen yli saattaa avautua pitkiäkin näkymiä, mutta ne pysyvät yleensä sulaan aikaan vesistöjen estevaikutuksen vuoksi jalankulkijalle kaukomaisemana. Sama pätee jossain määrin myös ihmisen luomiin maatalousmaisemiin, joita ilman maisema olisi tosin nykyistäkin sulkeutuneempi. Aurinko paistaa Suomessa yleensä melko alhaalta, joten varjot ovat pitkiä – etenkin korkealta ja kaukaa nähtynä ne elävöittävät tasaista maisemaa.

Edellä mainitut seikat tekevät suomalaisesta maisemasta otollisen kohteen ilmakuvaukselle; ilmakuvaus tarjoaa tuoreen näkökulman suomalaiseen maisemaan – mahdollisuuden nähdä metsä puilta. Vesistötkään eivät ole yleensä este ilmakuvaukselle. Päinvastoin, ilmakuvilla on mahdollista korostaa järvimaisemalle ominaista maan ja vesistöjen pienipiirteistä vaihtelua. Lisäksi matalalta otetuilla viistokuvilla voidaan tuoda esiin maaston ja rakennusten vähäisiä korkeusvaihteluita. Tähän tarkoitukseen kauko-ohjattavat ilma-alukset ovat omiaan.

Seuraavat kirjoitukset käsittelevätkin lennokki-ilmakuvausta maisema-analysoinnin apukeinona.

Taustaa

Tämä blogi käsittelee ilmakuvausta kauko-ohjattavilla lennokeilla ja muilla miehittämättömillä ilma-aluksilla. Olen lennättänyt kuvauslennokkia harrastuksena sekä työvälineenä viisi vuotta. Aloitin harrastuksen nähtyäni toisen lennokkiharrastajan ottamia ilmakuvia, joista osa oli tarkoitettu arkeologiseen tutkimuskäyttöön. Huomasin kuvauslennokin hyödyllisyyden myös oman alani, maisema-arkkitehtuurin, työvälineenä. Harrastuksen aloittamista helpotti se, että olin käynyt jo lapsena lennokkikerhossa.

Nyt kun olen viimein siirtymässä työelämään, ovat harrastuksen tavoitteetkin hieman muuttumassa. Opiskeluaikana lennokista otetut kuvat ovat olleet avuksi kursseilla, joissa suunnittelualueesta ei ole ollut tarjolla ilmakuvia. Palkkatöissä ilmakuvat kuuluvat sen sijaan yleensä lähtöaineistoon. Toisaalta kaupallisten ilmakuvausfirmojen kuvat on pääsääntöisesti otettu korkealta, eivätkä ne ole aina ajantasaisia. Suhteellisen matalalla lentävällä lennokilla onkin mahdollista kuvata kohdetta pienin kustannuksin, haluttuna aikana ja sellaisesta kuvauskulmasta, joka ei ole miehitetyllä ilma-aluksella välttämättä mahdollista. Lennokki voi kuvata kohdetta myös hyvin läheltä.

Etenkin harrastuksen alkuaikoina sain suuren osan tiedosta lukemalla muiden harrastajien kokemuksia, ja blogin yksi tavoite onkin vastaavasti toimia apuna harrastusta aloitteleville. Blogin toinen tavoite on kannustaa itseä kehittämään toimintaa eteenpäin, sillä uskon, että harrastuksessa olisi potentiaalia enempäänkin. Valokuvia kerääntyy omalle tietokoneelle paljon, mistä niitä tulee harvoin itsekään katsottua. Tietysti vain pieni osa kuvista on julkaisemisen arvoisia. Pelkkää valokuvagalleriaa en aio tästä blogista tehdä. Lennätystaitoa on joka tapauksessa pidettävä yllä harjoittelemalla, koska oikeita kuvauskeikkoja tulee muutaman kerran vuodessa, ja monesti lennätysolosuhteet ovat kohteessa vaativammat kuin harjoittelupaikalla.


Lennokki-ilmakuvauksen kehitys

Ilmakuvausta on harrastettu jo yli sadan vuoden ajan, kuitenkin viime vuosikymmeniin saakka lähes yksinomaan miehitetyillä ilma-aluksilla. Ilmakuvauksen kustannukset ovat tästä syystä olleet pitkään korkeat. Miehittämättömiä ilma-aluksia on toki käytetty jo pitkään sotilaalliseen tiedusteluun, mutta nämäkin laitteet ovat olleet yleensä suurikokoisia ja kalliita.

Etenkin 2000-luvun puolella selvästi nopeutunut digikameroiden ja sähkölennokkien kehitys on tehnyt ilmakuvaamisen mahdolliseksi lentolupakirjattomillekin, ja vieläpä varsin pienin kustannuksin. Internet on mahdollistanut paitsi ajantasaisen tiedon, myös kuva- ja videomateriaalin nopean levityksen. Siitä huolimatta kuvauslennokin lennätys on vaatinut harjoittelua ja käsitystä lennokin toiminnasta. Tilanne on muuttumassa edullisten autopilottien yleistymisen myötä. Jo nyt on mahdollista ostaa muutamalla sadalla eurolla pieni miehittämätön ilma-alus, joka pystyy satelliittinavigoinnin avulla noudattamaan ennalta suunniteltua lentoreittiä.

Miehittämättömiä ilma-aluksia käytetään nykyisin monenlaisiin tehtäviin, jotka olisivat ihmislentäjille liian vaarallisia tai yksitoikkoisia. Sensorien määrä lisääntyy harrastelennokeissakin jatkuvasti. Ei mene varmasti enää pitkään, että miehittämättömillä ilma-aluksilla on oma tekoäly. Lennättäminen on muuttumassa yhä teknisemmäksi, mutta toisaalta vähemmän lennättäjän havainnointiin ja motoriikkaan perustuvaksi. Laitteiden koko kutistuu jatkuvasti: pienimmät kuvauskoneet alkavat olla hyönteisten kokoluokkaa.